107. Reijo Paavilainen, Pertti Mäkinen - Rauhankyyhky
Sijainti: Kuninkaanlähteenkadun ja Torikadun risteyksen lähellä Rauhankyyhky on Puolustusvoimien Kansainvälisen Keskuksen toimesta tilattu suomalaisen rauhanturvatoiminnan 50-vuotismuistomerkki. Veistoksen ympäristön on taiteilijoiden kanssa yhteistyössä suunnitellut kaupunginpuutarhuri Ilpo Möttönen. Sijoituspaikkaa etsittäessä eräänä vaihtoehtona oli Keskuskadun päätteenä olevan uuden hautausmaan ”Valkoinen kallio”. Siitä luovuttiin, koska tämän taideteoksen haluttiin symboloivan rauhaa yleisemmin eikä muodostuvan hautamuistomerkin kaltaiseksi. Juhlavuoden aikana vireillä oli nimittäin toinenkin muistomerkkihanke. Helsingin Hietaniemen hautausmaalle haluttiin pystyttää muistomerkki operaatioissa menehtyneiden rauhanturvaajien muistoksi. Kyseinen kuvanveistäjä Matti Peltokallion tekemä muistomerkki paljastettiin toukokuussa 2006. Reijo Paavilainen ja Pertti Mäkinen ovat luoneet teokseen yksinkertaisin keinoin puhuttelevan, katsojalle helposti avautuvan symboliikan. Graniittipylväiden eli ”kahden riitaisan osapuolen ” välissä lentää pronssinen rauhankyyhky kuvaten YK:n rauhanturvatoimintaa. Teokseen kuuluu kaareva penkki, jolla voi viivähtää teoksen äärellä. Teostiedot on kaiverrettu kivipaaden kylkeen.
